KIVI-PEKKA

Lautasmuokkain

NURMEN MUOKKAUS MONIPUOLISELLA HINATTAVALLA LAUTASMUOKKAIMELLA

Kivi-Pekka soveltuu sänki-, kevennetyn ja kylvömuokkauksen lisäksi nurmen muokkaamiseen. Muokkaimen suunnittelussa lähdettiin liikkeelle siitä, että kone toimii kaikenlaisissa olosuhteissa. Nurmen muokkaaminen eroaa sängen muokkaamisesta, niin että se vaatii kaksi eri ajokertaa sekä konevaatimus on suurempi. Mikäli nurmi lopetetaan kemiallisesti, niin se kuollessaan pehmenee ja näin helpottaa huomattavasti muokkaamista. Myös kasvussa olevan nurmen muokkaaminen on mahdollista. Helpottaakseen kasvussa olevan nurmen muokkaamista, nurmi saisi olla melko lyhyttä, jolloin muokattavaa ja sekoitettavaa massaa ei olisi kovin paljon.

SOVELTUU SÄNKI-, KEVENNETTYYN
JA KYLVÖMUOKKAUKSEEN

Hinattavalla lautasmuokkaimella pystytään ajamaan pellolla ilman koneen nostamista päisteistä ja näin työteho paranee huomattavasti. Ajattaessa nostolaitesovitteisella lautasmuokkaimella merkittävä osuus kokonaistyöajasta kuluu päisteissä ja kulmissa tehtäviin käännöksiin, joissa muokkain joudutaan nostamaan ilmaan.

HINATTAVUUS MAHDOLLISTAA TOIMINNAN MYÖS KURVEISSA

Lautasmuokkaimella ajetaan peltoa ympäri. Kokonaistyösaatavuus on parempi kuin vastaavan kokoisella nostolaitemuokkaimella. Muokkain on jatkuvasti joko työasennossa tai oman kumisen takapakkerinsa varassa, jolloin traktorin takapyörät eivät aiheuta kohtuutonta pistekuormaa pellon pintaan kuten normaaleissa nostolaitesovitteisissa koneissa. Näin vältytään pellon tiivistymiseltä.

YKSINKERTAINEN JA VANKKA RAKENNE

Vankka ja avara, lähes tukkeutumaton rakenne takaavat tehokkaan oljen ja kasvijätteen sekoittumisen muokkauskerrokseen. Koneen runkoon on asennettu kiinteä umpikumipakkeri-takapyörästö, ja työsyvyyden säätö tapahtuu hydraulisesti lautasakseleita kääntäen. Työsyvyyttä saadaan säädettyä 0 – 15 cm ja lautasten kuljetuskorkeus on 30 cm.

KOKOONTAITTUVA RUNKORAKENNE

4,5 m ja  5,5 m leveiden lautasmuokkainten  runkorakenne on kaksiosainen ja hydraulisesti kokoon taittuva, jolloin kuljetusleveys kapenee. Kone kulkee pellolla neljän erillislaakeroidun suuri halkaisijaisen takapakkerin varassa ja tieajossa on käytössä kaksi keskimmäistä pakkeria kuljetusajoon. Kone voidaan myös peltoajossa nostaa ilmaan näiden kahden keskimmäisen pakkerin varaan hydraulisesti esimerkiksi päisteessä ja jolloin työsyvyyttä ei tarvita muuttaa. Järeä rakenteisen. Laakeroinnissa käytettään erittäin tiiviitä ja luotettavia SKF:n napoja.

  • Sivulautasten syvyyden säätö
  • Oikeinmuotoiltu puhdistuskaavin pitää pakkerin puhtaana
  • Koneissa aina vakiona kuljetusvalot
  • Hydraulinen työsyvyyden säätö
  • Aisa sylinterisäädöllä
  • LED-takavalot + etuvalot
  • Hitaanajoneuvon kolmio
  • Työsyvyyden näyttöasteikko
  • Kestävät SKF:n navat
  • Kantava ja vakaasti kulkeva halkaisijaltaan suuri 800 mm takapakkeri

Hydraulinen etulata, joka toimii omalla hydraulisylinterillään. Etulatassa on 80 x 10 latajousia, joissa on 150 mm leveät terälaput. Helpottaa pellon pinnan muotoilua ja kynnösten tasoittamista.

Jälkihara toimii automaattisesti lautasten työsyvyyden säädön mukana, mutta se on myös mahdollista lukita yläasentoon pois käytöstä. Jälkihara viimeistelee hyvän kylvöalustan kylvömuokkauksessa. Sänkimuokkauksessa jälkiharaa käytetään levittämään olkikasoja ja näin helpottamaan tulevia työvaiheita.

Vaihtoehtoisesti saatavilla sileä lautanen erittäin matalaan muokkaukseen.

Saatavana myös nurmen täydennyskylvöön tarkoitettu kylvöyksikkö ja 2- rivinen kylvöhara.

TUME AGRI OY:N MUOKKAINMALLISTO

Kivi-Pekka lautasmuokkain kuuluu nyt Tume-Agri Oy:n uuteen muokkainmalliston punaisessa värissä nimellä Harrow D. Harrow-mallistoon kolme erilaista mallia: Tume Harrow D, Tume Harrow R ja Tume Harrow T. Harrow D-lautasmuokkaimet ovat aina hinattavia, niissä on vakiona hyvä varustetaso ja niissä on myös valmius piensiemenkylvölaitteille. Lue lisää mallistosta TÄÄLTÄ

275 350 400 450 550
Työleveys cm
275
350
400
450
550
Kuljetusleveys cm
285
360
410
285
285
Oma paino kg
2200
2800
3200
3825
4675
Paino kg/m
800
800
800
850
850
Tehon tarve hv
80–100
100–120
120–150
140–180
180–220
Lautasten halkaisija mm
510
510
510
510
510
Lautaset kpl
2 x 11
2 x 14
2 x 16
2 x 18
2 x 22
Lautasväli mm
250
250
250
250
250
Työsaavutus ha/tunti
2,25–4,5
3,0–6,0
4,0–8,0
4,5–8,5
6,0–12,0
Takapyörästö
umpikumipakkeri 800
umpikumipakkeri 800
umpikumipakkeri 800
umpikumipakkeri 800
umpikumipakkeri 800
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on tumblr
Share on pinterest
Share on whatsapp
Share on email
Share on vk
Share on odnoklassniki
Share on print

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat vinkit ja uutiset

Kirjoita sähköpostiosoitteesi alle ja saat ensimmäisenä PEL-Tuote Oy:n kuumimmat uutiset ja tiedot uutuuksista! Spämmiksi asti ei postia kerry.